Ilta ja väsymys toivat mukaanaan kurkkua kuristavan tunteen ja hiljaa alkoivat kyyneleet pudota Etnan mustaan turkkiin. Tämä blogi syntyi tarpeesta kirjoittaa paha olo ulos. Tulevaisuudessa tänne kertyy toivottavasti myös kertomuksia orkesterimme ilon aiheista.
Huomasimme avomieheni kanssa alkuvuodesta saksanpaimenkoiramme Etnan kummallisesti jäykistyneen. Harrastuksissa ja lenkillä neiti painoi tuttuun tapaansa innokkaana ja reippaana, mutta pikkuhiljaa koiran oma-aloitteiset venyttelyt jäivät pois. Ajattelimme, että ehkä koira on vain jumissa ja otin yhteyttä tuttuun koirahierojaan. Hierottaessa koira oli kuitenkin hyvässä kunnossa, eikä lihaskireyksiä kummallista jäykkyyttä selittämään löytynyt. Outo kangistuminen kuitenkin jatkui ja pian Etna alkoi hyppäämisen sijasta kiivetä esimerkiksi sänkyyn. Eläinlääkärille menosta puhuttiin useaan otteeseen, mutta asia aina vain jotenkin jäi.
Perjantaina 12.3. Etna yllättäen kipeytyi niin, että se huusi makuulta ylös noustessaan. Vielä maanataina se oli painanut täyttä häkää agilitytreeneissä eikä viikolla ollut sattunut mitään, mikä voisi selittää yllättävät kivut. Soitin päivystävälle eläinlääkärille ja saimme kipulääkettä viikonlopun yli. Maanantaina pääsimme tarkempiin tutkimuksiin ja röntgenkuvista näkyivät selän spondyloosi muutokset ja yhteen luutunut ristiluu. Etnalle määrättiin kahden viikon kipulääke- ja häkkilepokuuri, agilityharrastus ja pk-lajeissa kisaaminen kuopattiin siltä istumalta. Kivut jäivät kipulääkekuurin päästyä vauhtiin ja surutyö yhteisten harrastushaaveiden osalta alkoi. Kaikki se työ, mikä oli agilityn ja pk-lajien parissa tehty, heitettiin romukoppaan ja oli aika kääntää nenä kohti uusia haasteita. Pääasia oli kuitenkin, että selästä ei löytynyt mitään kuoleman vakavaa ja toiveissa oli, että Etna saisi elellä normaalia koiran elämää ja puuhastella esimerkiksi tokon parissa.
Kahden viikon kipulääke- ja lepokuurin jälkeen tilanne näytti alkuun hyvältä. Liikuttaminen aloitettiin pikkuhiljaa, Etna oli kivuton ja kipulääkkeet saatiin heittää lääkekaapin nurkaan - hetkeksi. Kivut palasivat puolitoistaviikkoa kuurin loppumisen jälkeen ja niiden myötä myös epätoivo. Otin pian yhteyttä eläinfysioterapeutiin ja saimme ajan muutaman viikon päähän. Kipulääkitystä jatkettiin oireiden mukaan, häkki kasattiin ja vietiin vintin rappuun, mutta ulkoilut rajoitettiin pihalla jaloittelluun ja tarpeiden tekoon. Nuo pari viikkoa ennen fysioterapiaa menivät hyvien ja huonojen päivien vuorotellessa. Välillä koira ontui takajalkojaan, en tiedä puutuivatko jalat vai mistä oli kysymys, ja oli kipeä, välillä meni muutamakin päivä ilman oireita.
26.4. matkustimme Pirkkalaan eläinfysioterapeutti Elina Karhumäen luo. Etnalle jo matka sinänsä oli terapiaa, neiti on aina pitänyt autoilusta ja yksi neidin lukuisista lempinimistä onkin bensalenkkari. Elina otti meidät vastaan ja pihalla katsottiin miten Etna liikkuu. Fysioterpeutti kyseli meiltä taustoja ja kerroimme kevään kulusta Etnan sairastelujen osalta. Kun neidin liikkeet saatiin katsottua, menimme sisälle ja katsoimme selästä otetut röntgenkuvat. Muutokset rangassa eivät ole kovin kummoisia, mutta kipuja ne joka tapauksessa aiheuttavat. Etnan ranka käsiteltiin hieromalla ja mobilisoimalla. Ilmeisesti pahimpien selkäkipujen aikaan Etna oli siirtänyt painoaan takajaloilta etujaloille, rintarangasta löytyikin jäykkyyttä ja lukko, jonka seurauksena lavan lihakset olivat jumissa ja vasemman etujalan liikerajoittunut. Lukko mobilisoitiin ja lihakset hierottiin auki ja käsittelyn jälkeen Etna olikin hyväntuulisen ja reippaan oloinen. Kotiin viemisiksi saatiin vielä kattavat jumppaohjeet, joiden avulla olisi tarkoitus saada vatsa- ja selkälihakset rankaa tukemaan ja kuihtuneet takajalat taas vahvoiksi kantamaan osaansa koiran painosta. Myös lupa kävelytyksen aloittamiseen heltisi.
Jumppailut aloitettiin heti kun Etna oli toipunut hieronnasta ja rangan käsittelystä eli pari päivää Pirkkalan reissun jälkeen. Neiti nautti silmin nähden tekemisestä vaikka lihaksisto olikin surkeassa kunnossa ja kipeytyi takuulla jumppaamisen seurauksena. Pikku lenkit aloitettiin ohjeen mukaan kymmenestä minuutista ja kävelytysaikaa lisättiin viisi minuuttia joka toinen päivä. Kun jumppailua oli jatkunut viisi päivää huomasin koiran ontuvan etujalkojaan. Jumpat jätettiin siltä päivältä ja toivottiin, että ontuminen olisi vain väliaikaista. Koiraa hieroessa ja venyttäessä huomasin ranteiden voimakkan koukistamisen tekevän Etnalle kipeää. Ontuminen ei mennyt ohi ja perjantaina painelimme eläinlääkärin luokse, taas. Eläinlääkärin tutkiessa koiraa, myös kinnernivelen ojennus osoittautui kivuliaaksi. Etnan diagnoosiksi saimme moniniveltulehduksen, hoidoksi lisää kipulääkettä ja jumpat, lenkit, venyttelyt jne. oli tulehduksen ajaksi jätettävä pois ohjelmistosta. Koirasta otettiin verikokeet, mutta tulehdusarvot olivat normaaleissa rajoissa. Verta lähetettiin myös Tampereelle tutkittavaksi reumaepäilyn vuoksi. Selkäkin kuvattiin eläinlääkärireissulla, mutta muutoksia rangan tilanteeseen ei ollut tullut. Ei uusia silottuman alkuja, eivätkä vanhatkaan olleet näin lyhyessä ajassa luutuneet yhteen.
Nyt kipulääkettä on syöty maksimiannoksella puolitoista vuorokautta, mutta koiraa on edelleen kovin kipeä. Välillä iskee epätoivo, loppuuko tämä jatkuva kipuilu koskaan? onko parempia aikoja odotettavissa? vai onko edssämme vielä se vaikein päätös, jos kivut vain jatkuvat ja jatkuvat. Maanantaina soittelen taas eläinklinikalle ja pyydän reseptiä toiseen kipulääkkeeseen.
Tämä kevät on ollut raskas, mutta valtavan opettavainen. Jatkuva epävarmuudessa eläminen ja huoli ahdistavat, mutta toisaalta on oppinut arvostamaan Etnan kivuttomia päivä ja niitä yhteisiä hetkiä, jotka tuovat mukanaan terveiset menneistä ajoista. Ja tietenkin noita kahta punatukka, jotka ainakin toistaiseksi ovat terveitä. Niin se vaan menee, ettei tiettyjä asioita osaa arvostaa, ennen kuin ne menettää ja terveys on yksi niistä. Terve koira on lottovoitto, jonka kanssa touhuamisesta kannattaa ottaa ilo irti!
Selkä on vaivojen aihuttajana kenkku ja epäkiitollinen, hyvät ja huonot ajat vuorottelevat ja vaikka koira kerran olisi todettu terveeksi ei takuita tulevien aikojen jatkumisesta yhtä ruusuisina ole. Etnakin kuvattiin reilun vuoden ikäisenä terveeksi, mutta kaksi ja puoli vuotta myöhemmin tilanne olikin jo toinen. Selän kuvissa nähtävät muutokset eivät myöskään välttämättä korreloi kipuihin, kuvissa karsealta näyttävä ranka voi olla täysin oireeton ja lievätkin muutokset voivat aiheuttaa koiralle kovia kipuja. Selän toiminta tai toimimattomuus on myös vahvasti yhteydessä koiran liikkumiseen ja ongelmat selässä voivatkin johtaa lumipalloefektiin, kun vääränlainen liikkuminen aiheuttaa koiralle kipuja jonnekin muualle. Kuntouttaminen eläinten parissa on vielä hatralla pohjalla. Spondyloosia ei millään jumpalla tai terapialla saa hävitettyä, muutokset selässä ovat ja pysyvät vaikka hyppisi päällään kaksi viikkoa. Silti hyväkuntoisten vatsa- ja selkälihasten merkitys ranga tukijana on suuri. Jos nyt saisin päättää, häkkilepoon en koiraani spondyloosin takia laittaisi, vaan jumpat aloitettaisiin heti diagnoosin saamisen jälkeen.
Toivotaan, että Etnan moniniveltulehdus talttuu ja pääsemme jatkamaan jumppaa ja normaalia eloa. Muuta ei voi kuin odottaa.
Huomasimme avomieheni kanssa alkuvuodesta saksanpaimenkoiramme Etnan kummallisesti jäykistyneen. Harrastuksissa ja lenkillä neiti painoi tuttuun tapaansa innokkaana ja reippaana, mutta pikkuhiljaa koiran oma-aloitteiset venyttelyt jäivät pois. Ajattelimme, että ehkä koira on vain jumissa ja otin yhteyttä tuttuun koirahierojaan. Hierottaessa koira oli kuitenkin hyvässä kunnossa, eikä lihaskireyksiä kummallista jäykkyyttä selittämään löytynyt. Outo kangistuminen kuitenkin jatkui ja pian Etna alkoi hyppäämisen sijasta kiivetä esimerkiksi sänkyyn. Eläinlääkärille menosta puhuttiin useaan otteeseen, mutta asia aina vain jotenkin jäi.
Perjantaina 12.3. Etna yllättäen kipeytyi niin, että se huusi makuulta ylös noustessaan. Vielä maanataina se oli painanut täyttä häkää agilitytreeneissä eikä viikolla ollut sattunut mitään, mikä voisi selittää yllättävät kivut. Soitin päivystävälle eläinlääkärille ja saimme kipulääkettä viikonlopun yli. Maanantaina pääsimme tarkempiin tutkimuksiin ja röntgenkuvista näkyivät selän spondyloosi muutokset ja yhteen luutunut ristiluu. Etnalle määrättiin kahden viikon kipulääke- ja häkkilepokuuri, agilityharrastus ja pk-lajeissa kisaaminen kuopattiin siltä istumalta. Kivut jäivät kipulääkekuurin päästyä vauhtiin ja surutyö yhteisten harrastushaaveiden osalta alkoi. Kaikki se työ, mikä oli agilityn ja pk-lajien parissa tehty, heitettiin romukoppaan ja oli aika kääntää nenä kohti uusia haasteita. Pääasia oli kuitenkin, että selästä ei löytynyt mitään kuoleman vakavaa ja toiveissa oli, että Etna saisi elellä normaalia koiran elämää ja puuhastella esimerkiksi tokon parissa.
Kahden viikon kipulääke- ja lepokuurin jälkeen tilanne näytti alkuun hyvältä. Liikuttaminen aloitettiin pikkuhiljaa, Etna oli kivuton ja kipulääkkeet saatiin heittää lääkekaapin nurkaan - hetkeksi. Kivut palasivat puolitoistaviikkoa kuurin loppumisen jälkeen ja niiden myötä myös epätoivo. Otin pian yhteyttä eläinfysioterapeutiin ja saimme ajan muutaman viikon päähän. Kipulääkitystä jatkettiin oireiden mukaan, häkki kasattiin ja vietiin vintin rappuun, mutta ulkoilut rajoitettiin pihalla jaloittelluun ja tarpeiden tekoon. Nuo pari viikkoa ennen fysioterapiaa menivät hyvien ja huonojen päivien vuorotellessa. Välillä koira ontui takajalkojaan, en tiedä puutuivatko jalat vai mistä oli kysymys, ja oli kipeä, välillä meni muutamakin päivä ilman oireita.
26.4. matkustimme Pirkkalaan eläinfysioterapeutti Elina Karhumäen luo. Etnalle jo matka sinänsä oli terapiaa, neiti on aina pitänyt autoilusta ja yksi neidin lukuisista lempinimistä onkin bensalenkkari. Elina otti meidät vastaan ja pihalla katsottiin miten Etna liikkuu. Fysioterpeutti kyseli meiltä taustoja ja kerroimme kevään kulusta Etnan sairastelujen osalta. Kun neidin liikkeet saatiin katsottua, menimme sisälle ja katsoimme selästä otetut röntgenkuvat. Muutokset rangassa eivät ole kovin kummoisia, mutta kipuja ne joka tapauksessa aiheuttavat. Etnan ranka käsiteltiin hieromalla ja mobilisoimalla. Ilmeisesti pahimpien selkäkipujen aikaan Etna oli siirtänyt painoaan takajaloilta etujaloille, rintarangasta löytyikin jäykkyyttä ja lukko, jonka seurauksena lavan lihakset olivat jumissa ja vasemman etujalan liikerajoittunut. Lukko mobilisoitiin ja lihakset hierottiin auki ja käsittelyn jälkeen Etna olikin hyväntuulisen ja reippaan oloinen. Kotiin viemisiksi saatiin vielä kattavat jumppaohjeet, joiden avulla olisi tarkoitus saada vatsa- ja selkälihakset rankaa tukemaan ja kuihtuneet takajalat taas vahvoiksi kantamaan osaansa koiran painosta. Myös lupa kävelytyksen aloittamiseen heltisi.
Jumppailut aloitettiin heti kun Etna oli toipunut hieronnasta ja rangan käsittelystä eli pari päivää Pirkkalan reissun jälkeen. Neiti nautti silmin nähden tekemisestä vaikka lihaksisto olikin surkeassa kunnossa ja kipeytyi takuulla jumppaamisen seurauksena. Pikku lenkit aloitettiin ohjeen mukaan kymmenestä minuutista ja kävelytysaikaa lisättiin viisi minuuttia joka toinen päivä. Kun jumppailua oli jatkunut viisi päivää huomasin koiran ontuvan etujalkojaan. Jumpat jätettiin siltä päivältä ja toivottiin, että ontuminen olisi vain väliaikaista. Koiraa hieroessa ja venyttäessä huomasin ranteiden voimakkan koukistamisen tekevän Etnalle kipeää. Ontuminen ei mennyt ohi ja perjantaina painelimme eläinlääkärin luokse, taas. Eläinlääkärin tutkiessa koiraa, myös kinnernivelen ojennus osoittautui kivuliaaksi. Etnan diagnoosiksi saimme moniniveltulehduksen, hoidoksi lisää kipulääkettä ja jumpat, lenkit, venyttelyt jne. oli tulehduksen ajaksi jätettävä pois ohjelmistosta. Koirasta otettiin verikokeet, mutta tulehdusarvot olivat normaaleissa rajoissa. Verta lähetettiin myös Tampereelle tutkittavaksi reumaepäilyn vuoksi. Selkäkin kuvattiin eläinlääkärireissulla, mutta muutoksia rangan tilanteeseen ei ollut tullut. Ei uusia silottuman alkuja, eivätkä vanhatkaan olleet näin lyhyessä ajassa luutuneet yhteen.
Nyt kipulääkettä on syöty maksimiannoksella puolitoista vuorokautta, mutta koiraa on edelleen kovin kipeä. Välillä iskee epätoivo, loppuuko tämä jatkuva kipuilu koskaan? onko parempia aikoja odotettavissa? vai onko edssämme vielä se vaikein päätös, jos kivut vain jatkuvat ja jatkuvat. Maanantaina soittelen taas eläinklinikalle ja pyydän reseptiä toiseen kipulääkkeeseen.
Tämä kevät on ollut raskas, mutta valtavan opettavainen. Jatkuva epävarmuudessa eläminen ja huoli ahdistavat, mutta toisaalta on oppinut arvostamaan Etnan kivuttomia päivä ja niitä yhteisiä hetkiä, jotka tuovat mukanaan terveiset menneistä ajoista. Ja tietenkin noita kahta punatukka, jotka ainakin toistaiseksi ovat terveitä. Niin se vaan menee, ettei tiettyjä asioita osaa arvostaa, ennen kuin ne menettää ja terveys on yksi niistä. Terve koira on lottovoitto, jonka kanssa touhuamisesta kannattaa ottaa ilo irti!
Selkä on vaivojen aihuttajana kenkku ja epäkiitollinen, hyvät ja huonot ajat vuorottelevat ja vaikka koira kerran olisi todettu terveeksi ei takuita tulevien aikojen jatkumisesta yhtä ruusuisina ole. Etnakin kuvattiin reilun vuoden ikäisenä terveeksi, mutta kaksi ja puoli vuotta myöhemmin tilanne olikin jo toinen. Selän kuvissa nähtävät muutokset eivät myöskään välttämättä korreloi kipuihin, kuvissa karsealta näyttävä ranka voi olla täysin oireeton ja lievätkin muutokset voivat aiheuttaa koiralle kovia kipuja. Selän toiminta tai toimimattomuus on myös vahvasti yhteydessä koiran liikkumiseen ja ongelmat selässä voivatkin johtaa lumipalloefektiin, kun vääränlainen liikkuminen aiheuttaa koiralle kipuja jonnekin muualle. Kuntouttaminen eläinten parissa on vielä hatralla pohjalla. Spondyloosia ei millään jumpalla tai terapialla saa hävitettyä, muutokset selässä ovat ja pysyvät vaikka hyppisi päällään kaksi viikkoa. Silti hyväkuntoisten vatsa- ja selkälihasten merkitys ranga tukijana on suuri. Jos nyt saisin päättää, häkkilepoon en koiraani spondyloosin takia laittaisi, vaan jumpat aloitettaisiin heti diagnoosin saamisen jälkeen.
Toivotaan, että Etnan moniniveltulehdus talttuu ja pääsemme jatkamaan jumppaa ja normaalia eloa. Muuta ei voi kuin odottaa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti