tiistai 14. kesäkuuta 2011

Mullapa on mahtavimmat mangustit!

Olemme päässeet jo aikaa sitten takaisin kotikonnuille! Treenejä ja agikisojakin oli suunnitelmissa, mutta Pihka satutti tassunsa ja sekä kisat, että treenit ovat olleet pannassa. Kaisla on päässyt tekemään pentuaksaa ja Etnan kanssa on tokoteltu vähän. Kaislalle ollaan treeneissä haettu lähinnä oikeaa asennetta, eli kunnon rallia ollaan päästelty. Ja Etnan kanssa työn alla ovat olleet äänetön hyppynouto, takapään käyttö seuratessa ja ruutu.






Pihkan rikkinäinen tassu. :(







Tänään ohjasin treenit 2-3 luokkalaisista koostuvalle agiryhmälleni. Pihka tassu on jo parantunut ja otin kaikki omat koirat mukaan. Päivän treenirata oli tasoltaan jonkin verran perus kolmosluokan ratoja haastavampi. Ryhmäläiset suoriutuivat radasta hyvin ja treenin aikana tuli nähtyä ja suunniteltua monta erilaista ohjausvaihtoehtoa radan eri kohtiin. Kun ryhmä saatiin pakettiin, lämmittelin omat koirat uudelleen ja tein jokaisen kanssa jotain. Pihka pääsi tekemään treeneihin suunnittelemaani rataa. Nostatin vireen ennen treeniä hyväksi, punainen hulluni oli liekeissä! Eka ohjausvaihtoehto ei radan alkuun toiminut ollenkaan, mutta tokaa vaihtoehtoa kokeillessa päästiin jyvälle, neiti veti ihan hulluna, täydelliset kontaktit, huippu asenne, ja se meni kovaa! Jopa minäkin olin asenteella liikkeellä, liikuin oikeaan aikaan oikeaan suuntaan ja veivattiin koko rata hyväntuntuisesti ja puhtaasti läpi! Pihka on SUPER!! Ja oli niin hyvä mieli ja ihana treenata pitkästä aikaa!

Seuraavaksi tehtiin Etnan kanssa tokoa. Ohjelmassa hyppynouto ja seuraaminen. Hyppynoudossa ongelmana on ollut ääntely. Siihen on auttanut mun natsiasenne, jos Etna päästää pihauksenkin luvassa on virettä laskeva jäähy. Eka toisto oli tosi hyvä ja äänetön. Ekan toiston jälkeen vire nousi sen verran, että tokalla kerralla pääsi paimenelta hypyn päällä kunnon jollotus. Peli poikki, koira maahan ja hain kapulan pois. Pikku pätkä seuraamista ja uusinta yritys, joka oli täysin äänetön. Ja heti perään vielä toinen, myöskin hiljainen nouto. Hyvä Etna! Seuraamisesta tehtiin pitkä pätkä. Etna alkaa hyvin olla jyvällä siitä, missä takajalat on ja mihin suuntaan niitä pitää liikuttaa liikkeen aikana jotta Akka on tyytyväinen. :D Takapään käyttö on mennyt eteenpäin paljon ja sivuittaisaskeleet ja peruuttaen seuraaminen ovat parantuneet hienosti. :)

Kaislan kanssa rallattiin kunnon rallia. :D Rimat matalalle ja menoksi. "Pikkuneidillä" alkaa olla hyvin asenne kohdallaan ja hauskaa piisaa! Putket imee jo vähän turhankin paljon ja kakara selvästi palkkautuu jo siitä, että niihin singahtelee ihan omia aikojaan. Siihen pitänee jo kohta puuttua. Ohjaustakin seuraa jo hienosti, kun vain itse muistan olla riittävän selkeä, enkä oleta mitään.

Kaikki pääsivät vielä toiselle kierokselle. Pihkan kanssa kokeiltiin muita vaihtoehtoja radalle, jotka pelittivät hyvin myös. :) Kepeillä hetsasin siihin kunnolla vauhtia ja kyllähän se aika lujaa sieltä tuli. Näitä asennetreenejä (sekä ohjaajan ja koiran) me tarvittaisiin paljon lisää. Tämän päiväinen osoitti taas, että asenne ratkaisee. Etna teki pari hyvää äänetöntä hyppynoutoa lisää ja Kaislan kanssa tehtiin vähän puomin kontaktihommia. Kaisla muisti hienosti mitä kontaktilla tehdään, vaikka edellisestä kontaktitreenistä on aikaa. Sain hillua ja heilua vaikka miten, mutta neiti napotti kiltisti siellä missä pitää. Treenin jälkeen oli ihan mahtava olo: koirat pelitti ja jopa minä osasin jotain!! Näitä saisinko lisää, kiitos!

1 kommentti:

  1. Mukavaa luettavaa - ja Pihka on niin nätti - hienoa, että tassu on kunnossa =)

    VastaaPoista