Ketutusta ja keskikesän juhlaa

Aloitettaan purkautumisella: tänään oli ihan tosi lähellä, ettei jolta kulta lähtenyt henki: Adan agilityryhmässä on henkilö jolla on kaksi todella arkaa espanjanvesikoiraa. Perropari ei siedä lähellään ihmisiä eikä koiria, jos mahdollista vesikoirat pakenevat paikalta, huutaen kurkku suorana, pakon edessä tikkaavatkin. Valitettavasti pääsimme sitä tänään todistamaan. >:/

Ada on vaihtanut ohjaajaa, eli nyt puikoissa häärii Jape. Olin katsomassa parivaljakon reenejä ja kun Pihkan ja minun vuoro alkoi lähestyä lähdin lämmittelemään neitiä. Kiersimme lenkin ja olimme palaamassa hallille, Pihka kulki noin puolimetriä edelläni. Juuri, kun olimme pääsemässä hallin ovelle, ovi aukeaa, toinen perroista tulee pihalle ja tikkaa Pihkaa etujalkaan täysin varoittamatta!!! Tilanne oli ohi silmän räpäyksessä ja rakki lähti toiseen suuntaan haukkuen. Kumarruin heti katsomaan Pihkan jalkaa, siinä ei ollut mitään ulkoisia jälkiä puremasta, mutta neiti ontui sitä pienen hetken. Hurttien omistaja huusi minulle, ettei voinut tietää, että olimme oven takana ja lähti kiireesti jäähdyttelemään koiriaan. Minä KIEHUIN raivosta, jos tietää koiriensa olevan noin arvaamattomia täytyy AINA tarkastaa ettei oven takana ole ketään otollista uhria, eikä päästä hurttiaan pihalle metrin verran edellään reuhaamaan ja käymään kiinni kaikkeen mikä liikkuu!!!!

Lähdin naisen perään ja ilman mitään notitumisia sanoin, että sun täytyy AINA tarkastaa, ettei oven takana ole ketään jos tiedät, että koirasi voivat purra jotakuta. Tähän akka vastasi, että "Ei nämä pure, ne vaan pelkää kaikkia koiria ja ihmisiä!" VOI JUMALAUTA!!!! Oli niin lähellä, etten tintannut sitä naista. Sain hillittyä itseni ja totesin vain hyvin tiukkasanaisesti, että toinen noista sun koiristas just puri Pihkaa tuossa ovella ja koira ontui hetken. Toteamusta seurasi sama änkytys siitä, ettei hän voinut tietää, että oven takana on joku ja mä toisitin taas sen, että SUN täytyy AINA tarkistaa, ettei siellä oven takana ole ketään!!! Akka vastasi, että "Joo, joo..." Ja lähti kävelemään pois. Teki mieli potkaista ja lujaa. Mulla meinas niiiin keittää yli!!! Tuollaisilla ihmisillä ei pitäisi olla koiraa!!!

Pihka oli jo pian tilanteen jälkeen aivan ok. Ja vaikka se oli mun mukana, kun kävin sen naisen kanssa tämän pienen keskustelun ja perrotkin olivat läsnä se käyttäytyi täysin rauhallisesti, kuin mitään ei olisi tapahtunutkaan. Se on NIIN selväjärkinen otus, olen siitä tosi ylpeä. Toivottavasti enää kukaan ei joudu tuon perroparin hampaisiin!!! Joku pehmeämpi koira tai pentu olisi voinut saada ikuisen kammon agilityhallia kohtaan moisen episodin vuoksi. :/

Tapahtuman jälkeen meinasin jättää treenit väliin, mutta koska Pihka oli tapahtuneen jälkeen aivan kunnossa eikä ontunut lainkaan päätimme kuitenkin jäädä. Perrojen omistaja on myös ryhmämme vetäjä, mutta päätin olla enää pukahtamattakaan aiheesta. Treenit sujuivat paremmin kuin pitkään aikaan, Pihka alkaa olla kepeillä taas varmempi ja intoa sillä oli ihanasti. Hyvä, kun jäimme jäi tapahtuneesta huolimatta hyvä mieli, kun Piisami on niin taitava. :)

Juhannuskin oli ja meni, keskikesän juhla sujui koiren osalta uiden, lenkkeillen ja treenaten, itse pyörähdin aattona myös Lentäjien juhannuksessa Irinaa katsomassa, Jape oli koko jussin töissä. Ihanaa, kun Etna on jo niin hyvässä kunnossa! Sen lihaskunto on parantunut paljon ja uimiseen se on IHAN hulluna! :) Neidillä on uidessa yleensä uimaliivit jotka parantavat uintiasentoa ja jelppivät jos väsy yllättää.




Miss Uimamaisteri
liiveineen ja palloineen :)

Misseilyä ja kiireilyä

Toissa viikonloppuna suuntasimme Pihkan kanssa Orivedelle. Mukaan lähti myös Jape, jalkaan vedettiin hameen sijasta farkut ja kamerakin unohtui lähtörytäkässä. Punaisten tuomari oli ehtinyt vaihtua ilmoittautumisen jälkeen jo muutamaan otteeseen, joten mitään odotuksia en kehä pyörähdyksellemme uskaltanut asettaa. Parhaan uroksen valintaa seuratessani, maalailin jo mielessäni mahdollisuutta Pihkan ensimäiselle EH:lle.

Pihka oli ilmoitettu valioluokkaan, mikä joitakin suomalaisia tuomareita ärsyttää, sillä näiden "näyttelyponien" tittelit on saatu ulkomailta. Kaikkien yllätykseksi huomasin pian seisovani Pihkan kanssa paras narttu-kisan ykkössijalla! ROP-VSP-kisassakin Pihka veti pidemmän korren, ollen ensimmäisen kerran rotunsa paras punainen irlanninsetteri Suomen kamaralla!! Arvostelu oli todella mukavaa luettavaa:
Sopusuhtainen, korkealuokkainen kokonaisuus. Kaunis, pitkä pää. Upea ylälinja seistessä ja liikkeessä. Hyvin kulmautunut edestä ja takaa. Pitkä lantio. Vahva luusto. Erittäin kauniit liikkeet.

Rotutuomarimme arvosteli myös ryhmän, oli hienoa päästä hyvin liikkuvan koiran kanssa isoon kehään. Varsinkin, kun neiti nautti esiintymisestä täysin siemauksin! Lopulta Pihka sijoittui upeasti ryhmänsä toiseksi, hienon punavalkoisen irlanninsetterin jälkeen!






Pihka Orivedellä RYP-2,
tuomari: Tiina Illukka
kuva: Miitta Murtoperä





Viime viikonloppuna oli sitten vuorossa Rovaniemi KV ja settereiden erikoisnäyttely Lapualla. Reissaamista luvassa ja rutkasti: lähdimme Pihkan kanssa matkaan Seinäjoelta pe-la yönä joskus yhden jälkeen. Tavaroita pakkaillessani, pohdin oman mielenterveyteni tilaa hyvin vakavasti: muut ne rokkaili Rovinsissa ja tämä akka oli lähdössä junaan nukkuakseen huonosti ja päästäkseen aamulla seisomaan moneksi tunniksi pihalle ötököiden syötäväksi... :P Pohdinnoista huolimatta kiipesimme yöllä junaan ja alkoi elämäni kamalin junamatka: saimme matkaseuraksemme vilkkaan ja matkustamiseen tottumattoman karjalankarhukoirauroksen, sen juopon omistajan, pari kappaletta kurkku suorana huutavia silkkiterrietä, joiden teinityttöomistaja ei saanut otuksiinsa mitään kuria. Yön aikana karjalankarhukoira pyöri, hyöri, haukkui, vinkui ja oli aivan varma, että Pihka olisi sen elämän rakkaus. Pihka selvästi kyrsi moinen häseltäminen, neiti tietää miten junassa ollaan ja tuskin nukkui juurikaan koko yönä kun vahti, ettei koheltaja pääse yllättämään. Reppana. Karhukoiran omistaja veteli vaan lonkeroa ja välillä komensi koiraansa täysin epäloogisesti ja melko kovalla kädellä. Aamulla molemmat silkkiterrierit myös kusivat junaan... Viehättävää.

Tuomarina punaisilla oli herra, joka on Pihkan arvostellut nuortenluokassa ja neiti oli tuolloin PN4. Mukana menossa olivat myös Pihkan veli Kasper sekä Pihkan tytär Nella. Kehässä näkyi kaikenlaista: langanlaiha veteraanikoira oli tuotu näytille, ihmettelen suuresti miksi. Miksi ihmeessä jo paljon kehiä kiertäneitä, parhaat päivänsä nähneitä pappa- ja mummukoiria pitää kiusata moisella? Eri aisia ovat hienossa kunnossa olevat, kehässä käymisestä nauttivat harmaahapset. Vein Kasperin kehään, kuten olimme sen omistajan kanssa jo aiemmin sopineet. Herran kanssa oli hauskaa pyörähdellä ja tulokset olivat hienot: PU1, Sert ja CACIB!

Nella kilpaili vielä junnuissa ja voitti luokkansa hienosti erinomaisella. :) Nuortenluokan(?) nartuissa kehään tuotiin melkoisen hurjasti ontuva narttu ja taas nousee mieleeni kysymys MIKSI ihmeessä??? Jos jo näyttelykehän laidalle kävellessä näkee, että koira ontuu ja pahasti niin MIKSI helvetissä se vielä tuodaan kehään. Ei ymmärrä, ei vaan millään ymmärrä... Pihka oli ainut valioluokannarttu ja voitti luokkansa ERIllä. Parasnarttu-kisa oli äidin ja tyttärensä taisto, tällä kertaa Pihka oli paras narttu ja Nella hienosti PN2 ja Sert. Sisko ja sen veli olivat siis kisaamassa ROP-ruusukkeesta. Kahdesta hienosta koirasta, Pihka kuitenkin veti pidemmän korren.

Ryhmän otti norjalainen rouva, joka tiettävästi ei näyttelylinjaisia settereitä kovin korkealle arvosta. Yllätys oli iloinen, kun Pihka oli kuitenkin RYP-4! :) Näyttelypaikalta pääsimme Nellan omistajan Miitan kyydissä rautatieasemalle ja toivoin kädet kyynärpäitä myöden ristissä, ettei tuleva yö olisi edeltäjänsä toisinto! Helpotus oli suuri, kun matka sujui rauhallisesti seuranamme suomenlapinkoiranarttu ja toyvillakoirauros, jotka mollemmat taisivat hienosti matkustuskäyttäytymisen salat. :) Pystytin Pihkan kevythäkin junaan ja neiti paineli onnellisena punkkaansa ja nukkui tyytyväisenä koko matkan.

Aamu neljältä olimme kotona, äkkiä nukkumaan ja ylös yhdeksältä ja suunnaksi Lapua. Ada oli ilmoitettu jo perinteeksi muodostuneeseen settereiden erikoisnäyttelyyn, joka on lähinnä metsätyslinjaisia irlanninsettereitä edustavan rotujärjestömme, Kanakoirakerho ry:n, vuosittain järjestämä kauneusmittelö. Erkkariin kutustaan tuomarit lähinnä pohjoismaista, silmällä pitäen sitä, että he ymmärtäisivät metsästyslinjaisten settereiden päälle. Erkkarissa harvemmin nähdään näyttelyponeja, sillä pohjoismaiset tuomari ovat hyvinkin tiukkoja koon, turkin runsauden ja muidenkin liioiteltujen piirteiden suhteen. Voi kuitenkin todeta, että liian niukkoja kulmauksia, pystyjä lantioita ja epätasapainoisia liikkeitä katsotaan sitten vähän läpi sormien...

Ada on jo usenan vuonna esiintynyt erikoisnäyttelyssä, sillä se ei ole mikään elefantti ja karvaakin sille on suotu melko sopivasti. Menestystäkin se on erkkarissa niittänyt ihan kiitettävästi. :) Tänä vuonna erikoinäyttelyyn oli ilmoitettu yli 80 punaista setteriä! Urokset voitti näyttelylinajainen herrakoira, metsästyslinajisten urosten jäädessä muille sijoille osittain huonosta kehäkäyttäytymisestä johtuen. Ada esiintyi avoimenluokan nartuissa ja se valikoitui parhaaksi luokassaan, 20 nartun joukosta! Ada ei juuri näyttelyistä nauti, hieman se oli taas perässä vedettävää mallia... Rouva oli kuitenkin tuomarin mieleen ja olikin ROP ja lopulta BIS2!!! Vau! Viikonloppu oli siis näyttely rintamalla suorastaan upea! :)





Ada "mummilan" pihalla
ylpeänä kaikkine palkintoineen :)

Vierailla mailla

Ennen kesätöiden alkua sain nauttia puolentoista viikon lomasta ja kuinkas muuten se kulutettiin kuin reissaten. Ensin käväistiin ilman haukkuja ihmettelemässä Karjalan kannaita, sillä sekä minun, että Japen toinen mummo on kotoisin noilta kauniilta seuduilta. Sääli, että se kaikki kaunis on nyt hoitamattomana rajan takana. :/ Muistikortille yritin tallentaa mahdollisimman paljon reissusta.

Toinen "lomamatka" suuntautui Pihkan kera Tallinnaan ja Viron Voittaja 2010 näyttelyyn. Pihkan menestyksellä ei voi kehuskella, mutta matkaseura oli hyvää ja Pihkan tytär Lempi korjasi potin kotiin! :) Olemme nuoresta neidistä kovasti ylpeitä!!

Lempi BIS-juniorkehässä. :)

Alkuviikosta alkoivat työt ja kovasti olen kesätyöstäni tykännyt. Valtakunnassa on muutenkin kaikki hyvin: Etnan vointi alkaa olla jo niin hyvä, että ollaan kaavailtu taas tokoilun aloittamista. Neidin kuntoa ollaan kohotettu uittamalla ja jumppaaminen aloitettaan myös. Ada kärsii juoksun jälkeisestä masennuksesta, kuten aina. Tiistain agiliitotreeneissä se oli taas ihan supertahmea ja saa taukoilla seuraavan kurssin. Pihkan kanssa on vielä kovasti tekemistä ennen Agirotua, mutta jospa tuo apina kisakuntoon saadaan. :) Töitä se toki vaatii, mutta sen marakatin kanssa on ilo treenata. <3