lauantai 22. tammikuuta 2011

Jos nyt ei liisat, mutta ahkerat kuitenkin

Treeni-into ja -motivaatio ovat säilyneet kiitettävästi! Tällä viikolla on hallille suunnattu useamman kerran. Keskiviikkona kävimme ryhmätreeneissä ja Adakin pääsi pitkästä aikaa mukaan. Japen selkä on krakaillut taas välillä eikä hän pystynyt juoksemaan, joten Adan "pääsi" minun kanssani radalle. Rouva on niin kovin, kovin erilainen ohjattava kuin Pihka, että meikäläisellä oli todellisia vaikeuksia moodin sovittamisessa Adalle sopivaksi. Oma ohjaus oli ihan suosta, hissuttelin taas vanhaan tyyliini. Onneksi Japen kanssa ovat niin mainio pari, jospa ensi viikolla he pääsisivät taas yhdessä päästelemään radalle! :)



Pihka ja Kaisla lenkillä :)


Pihka oli ihan liekeissä, liekkö se, että tein Adan kanssa hommia vähän nostattanut neidin vierettä? Ennen mammalomaansa se on välillä lämmennyt niin, että pitää lähes riemunkiljahdusten kuuloista älämölöä. Tänään nuo äänet kaikuivat hallissa taas ja oli aika iloinen. Se NIIN tykkää agilitystä!! Treenit menivät hyvin. Sekä A:n, että puomin alla oli putki ja vuoroin mentiin kontaktille, vuoroin putkeen. Pihka erotti hienosti kulloinkin vuorossa olevan esteen. Puomin ylösmenokin sujui hyvin. Välillä Pihkan kanssa on ollut ongelmia jos kepit on sijotettu niin, että ne päättyvät lähelle seinää. Loppua kohti pujotellessa rouva on himmannut ja ollut epävarma. Juttua ollaan treenattu ollaan ja tänään treeniradalla juuri noin sijoitetut kepit sujuivat joka kerta tosi hyvin! Hyvä Rotta! :)

Torstaina käytiin päivällä treenailemassa Jennin ja pikkukelpie Riemun kanssa. Kaisla ja Riemu pääsivät tekemään keinua, takaakiertoja, sylkkäreitä, kahden hypyn rimattomia hyppysuoria ja putkia. Kaisla oli taasen varsin mallikas. Se leikkii ja palkkautuu namilla hallissa tosi mukavasti häiriöstä huolimatta ja on hienosti sisäistänyt sen, että siellä tehdään kaikkea kivaa mun kanssa eikä riekuta toisten koirien kanssa. Hyppyhommat sujui hyvin ja putkelle neiti irtoaa jo hienosti. Keinun paukkeeseen ei syödessään reagoi yhtään, mutta heilahdus on vielä hieman jännä. Lisää sitä siis. Puomin alastulokontaktilla pysymistä ollaan treenattu ja vastapainoksi nopeita vapautuksia. Hienosti neiti niistäkin suoriutuu!

Viikonloppuunkin on mahtunut tokoa ja agilityä. Perjantaina Pihka ja Etna sai parkkipaikka tokot ja Kaisla pääsi treenailemaan näyttelyhihnassa juoksentelua. Etnan seuraamispaikka on edelleen parantunut, perä ei aukea enää juurikaan ja on ihanaa, kun koira ei paina niin, että ahdistaisi! :D Liikkeestä istumisia neiti meinaa lelun kanssa tehnynä ennakoida eikä istu kunnolla. Pitää olla tosi tarkkana, ettei vahingossakaan palkkaa apinaa ennen kuin se takamus todella on tantereessa. Namitreeniä lisää. Sisällä tehtiin vielä tunnaria, ts. oman etsintää jotta neiti oppisi liikkeessä aktiivisesti käyttämään nenäänsä. Haisteluäänet oli jopa ihmiskorvin kuultavissa, joten kyllä se sitä kapulaa tuntuu hajuaistin avulla etsivän. ;)

Pihkan kanssa tehtiin pikku seuraamispätkää, joka meni jo hyvin! Liikkeestä maahanmenotkin alkavat olla mallillaan ja liike on ihan selvästi yksi rouvan suosikeista. Luoksetulot suoraan sivulle tulevat hyvällä vauhdilla ja matkaa on saanut kasvattaa aika äkkiä. Kääk! Joutuuko sitä kohta tokokisoihinkin Pihkan kanssa lähtemään? :O

Launtaina saatiin taas suunnata agihallille tällä kertaa saatiin seuraksi Heidi ja musta belgi Hempukka sekä Minna Vimma ja Kiiru-bortsujen kanssa. Heidin ja Minnan ideoima rata oli haastellinen, mutta yllättävän hyvin Pihka siitä selvisi. Oma selviämiseni oli heikompaa. :D Alunkoukeroihin kokeilimme niistosokkaria ja viskileikkausta, joiden opettelu jatkukoon. Oikeaa ajoitusta hiomalla niistä saadaan varmasti hyvät työkalut radoille. Radan loppupuolella keppien jälkeen oli muurille takaakierto, joka oli yllätyksekseni Pihkalle hankala. Sitä ei varmasti ole tehty mammaloman jälkeen, joten täytynee pistää se treenattavien listalle. Myös pituus, jonka jälkeen palattiin tulosuuntaan oli rouvalle haasteellinen. Tuollaisissa kohdissa on varmasti hyvä jonkin aikaa käyttää namirasiaa tai lelua houkuttimena, jotta koira oppii etenemään esteelle ja suorittamaan suorittamaan sen rohkeammin.



Kaisla osaa ottaa myös rennosti. Näkee ehkä unia agitreeneistä? :)





Kaisla oli putkilla ja hypyillä ihan yhtä pätevä kuin torstainakin ja olen siitä kyllä kovasti ylpeä! Etnan kanssa tehtiin seuraamista ja Heidiltä ja Minnalta sain hyviä vinkkejä vasemmalle käännösten hiomiseen. Neiti joutuu takapään käyttötreeniin! :) Liikkeestä istumiset olivat hyviä, mutta tunnarikapulan käsittely oli suorstaan oksettavaa. Vuoron odottelu lienee lämmittänyt Etnaa vähän liikaa kapula pyöri hampaiden välissä rumasti. Liian vähän on kapulan käsittelyä siis treenattu kodin ulkopuolella. Pihka ja Etna tekivät myös jumppasarjaa, ihan ekaa kertaa ja se sujui molemmilta hyvin. Toistoja molemmille kolme. Ekalla kerralla Pihkalla meinasi tulla kiire kahden viimeisen hypyn välissä, mutta kaksi viimeistä toistoa olivat kuulemma sivustakin katsottuna oikein sieviä. Etnalla kolahti kynnet yhteen rimaan keskimmäisellä toistolla, mutta ensimmäinen ja viimeinen sarja sujuivat yllätyksekseni varsin mallikkaasti. :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti